Kolme laajaa etäkurssia, liuta trimmiasiakkaita, omat taimet ja tulevaisuudenhaaveita. Mikä loma?! En minä ainakaan ole ehtinyt lomailla!

Ihana kesä alkoi milteipä vasta tällä viikolla, säiden ansiosta. Sehän tietää taukoa etäkursseille, onhan se synti istua sisällä hyvällä säällä!

Tänään pistinkin yritysrattaita rullaamaan, enkä sekuntiakaan liian aikaisin! Tarkoituksenahan on hankkia kennelnimi, ja kenneltoimintaa pyöritetään Suomessa periaatteessa Y-tunnuksella. Toki jotkut näkevät sen vaivan tehdä rekisteröityjä pentuja vailla kennelnimeä...

Kuitenkin, olen kasvattajan peruskurssin käynyt jo vuonna 2005, ja siitä lähtien sitä on pitänyt anoa ja anoa, mutta niinhän ne loistavat bisnesideat vaativat aina kyspyttelyä ;) Niinpä tänään soitin kennelliittoon ja kyselin lankettini voimassaoloaikaa, jotta pitääkö koko kurssi käydä uusiksi. Ajatelkaa mikä mäihä: Tänä vuonna ei tarvitse, ensi vuoden alusta alkaen kasvattajan peruskurssin käyneen tutkinto on voimassa 5 vuotta! Hikihän siinä tuli!

Suomen kennelliitolla on hieno uusi ominaisuus nimeltä OmaKoira, jossa pystyy hallinnoimaan rekisteröityjen rekkujen omistajatietoja sekä näkee suoraan näyttelyt joihin koiransa on ilmoitettu ym. ja tämän kautta pääsee myös anomaan (AH) kennelnimeä! Koska palvelu ei ole ollut käytössä 2005, ei tietenkään minun läpikäymäni kurssi siellä näkynyt, joten puhelua liitolle. Neuvosta vaari ja lankettia skannaamaan ja eiku säpöä OmaKoiraan! Toivottavasti pian näkyisi siellä!

Jotta nimeä voisi anoa, tulee kuulua myös aikomansa kasvatusrodun rotujärjestöön, ja sehän se vasta tuntui nihkeältä, kun heillä ei ole sähköisiä jäsenyysasiointeja, vaan kaikki piti hoitaa "vanhanaikaisesti" täytä lanketti - maksa jäsenmaksu - lähetä postissa jäsensihteerille. No, sekin on nyt hoidettu!

Seuraava askel on siis odotella kasvattajakurssin näkymistä omakoirassa, ja tietenkin toivon että minut kelpuutetaan jäseneksi rotujärjestöön, jonka jälkeen voin lähteä anomaan kennelnimeä! Jännittäväää!

Senhän tietääkin sitten miten tämä ilta kuluu, kennelnimeä miettien. Ihan kuin nimeäisi perheenjäsentä, tiedätkös, sata ideaa pyörii päässä ja niistä pitäisi löytää se oma, rakkain, jota kantaa koko loppuelämä - toivottavasti.

Ihania kesäiltoja kaikille!