Ihana kesä alkoi milteipä vasta tällä viikolla, säiden ansiosta. Sehän tietää taukoa etäkursseille, onhan se synti istua sisällä hyvällä säällä!

Tänään pistinkin yritysrattaita rullaamaan, enkä sekuntiakaan liian aikaisin! Tarkoituksenahan on hankkia kennelnimi, ja kenneltoimintaa pyöritetään Suomessa periaatteessa Y-tunnuksella. Toki jotkut näkevät sen vaivan tehdä rekisteröityjä pentuja vailla kennelnimeä...

Kuitenkin, olen kasvattajan peruskurssin käynyt jo vuonna 2005, ja siitä lähtien sitä on pitänyt anoa ja anoa, mutta niinhän ne loistavat bisnesideat vaativat aina kyspyttelyä ;) Niinpä tänään soitin kennelliittoon ja kyselin lankettini voimassaoloaikaa, jotta pitääkö koko kurssi käydä uusiksi. Ajatelkaa mikä mäihä: Tänä vuonna ei tarvitse, ensi vuoden alusta alkaen kasvattajan peruskurssin käyneen tutkinto on voimassa 5 vuotta! Hikihän siinä tuli!

Suomen kennelliitolla on hieno uusi ominaisuus nimeltä OmaKoira, jossa pystyy hallinnoimaan rekisteröityjen rekkujen omistajatietoja sekä näkee suoraan näyttelyt joihin koiransa on ilmoitettu ym. ja tämän kautta pääsee myös anomaan (AH) kennelnimeä! Koska palvelu ei ole ollut käytössä 2005, ei tietenkään minun läpikäymäni kurssi siellä näkynyt, joten puhelua liitolle. Neuvosta vaari ja lankettia skannaamaan ja eiku säpöä OmaKoiraan! Toivottavasti pian näkyisi siellä!

Jotta nimeä voisi anoa, tulee kuulua myös aikomansa kasvatusrodun rotujärjestöön, ja sehän se vasta tuntui nihkeältä, kun heillä ei ole sähköisiä jäsenyysasiointeja, vaan kaikki piti hoitaa "vanhanaikaisesti" täytä lanketti - maksa jäsenmaksu - lähetä postissa jäsensihteerille. No, sekin on nyt hoidettu!

Seuraava askel on siis odotella kasvattajakurssin näkymistä omakoirassa, ja tietenkin toivon että minut kelpuutetaan jäseneksi rotujärjestöön, jonka jälkeen voin lähteä anomaan kennelnimeä! Jännittäväää!

Senhän tietääkin sitten miten tämä ilta kuluu, kennelnimeä miettien. Ihan kuin nimeäisi perheenjäsentä, tiedätkös, sata ideaa pyörii päässä ja niistä pitäisi löytää se oma, rakkain, jota kantaa koko loppuelämä - toivottavasti.

Ihania kesäiltoja kaikille!

En tiedä, mutta kyllä meidän täytyy jotain taikureita olla, kun ei vielä konkurssissa olla...

No, onnea arkeen, sillä olen ensi viikolla menossa keskustelemaan yrityslaina-asioista pankkiin ;) Ehkä pitkäaikainen toiveeni vielä joskus toteutuu, ja minusta todellakin tulisi yrittäjä! 

Hirvittävän jännittävää aikaa! Kolme iltaa olen kuluttanut koulupäivien lisäksi pohtimalla investointeja, ostoja sekä kartoittamalla tarkkaa liikeideaa. Kävimpä jo katsastamassa yhden liiketilankin. Katsotaan ;)

SWOT-analyysit, liikeidean kartoituslomakkeet sekä kriittisen pisteen laskelmat ovat tulleet jo vähän turhankin suureksi osaksi päivääni viime aikoina, ja siitä syystä päätin pyhittää tämän perjantai-illan tyttärelleni. Olenhan jokatapauksessa ensisijaisesti perheenäiti ja puoliso. Perhe ensin! 

Oman yrityksen perustamisen tiimellyksessä olen tullut usein miettineeksi, että kuinka suuri osa yrityksen menestystä on yrittäjän oma panos. Onhan totta, että niitäkin on, jotka kituuttavat yrityksessään vaikka tienestiä ei tule, vaan yritys syö yrittäjäänsä. Harmillista sinänsä, että tällaisissa tilanteissa tilanne ei ruoki kumpaakaan. Väsyneenä ja uupuneena ei yleensä tule huomanneeksi sitä kuuluisaa "elefanttia olohuoneessa." Sitten on myös niitä ääripäitä, jotka eivät juuri ole tikku ristiin laittaneet yrityksensä eteen, vaan pikkaisen tönäisseet liikkeelle jonka jälkeen iso sijoittaja on käynyt korjaamassa sadon. 

Kadehdin tietyllä tavalla tuollaista jälkimmäistä tapaa, enkä nyt halua maalata itseäni kusipääksi. Vaikka eihän se kusipäisyyttä ole, jos toinen tienaa rehellisesti omalla ideallaan miljoonia. Se on vain sinun kateuttasi. 

Salainen haaveeni olisi, että keksisin sellaisen liikeidean, jolla ei tarvitsisi itseään polttaa loppuun. Toivoisin niin kovin, että minulle suotaisiin kyky yrittää menestyksekkäästi. Itseään kun on kovin hankala arvioida yrittäjänä etukäteen. Ei auta kuin heittää viitta niskaan ja yrittää lentää, koska sitähän se yrittäminen on. 

KOIRAMAISTA TOIMINTAA

Toinen mainittava tapahtuma meidän perheessä on Aava ja sen turkki. Meillä ollaan ryhdytty rullaajiksi, ja alkaa näyttää siltä, että vieläpä ihan menestyksekkäästi! Ensimmäiset kerrokset jo pilkistävät pitkän kasvan alta. Ihanaa! 

Meidänhän on tarkoitus teettää tytöllä pentuja syksyn juoksuista, ja niitä ajatellen täytyy kesä koittaa viettää näyttelykehissä, jotta saataisiin varmistettua neitin ulkonäkökysymykset. Tietenkin kotiväen mielestä koira on täys kymppi sekä koko universumin muotovalio, mutta täytynee hakea asialle vielä muutamalta tuomarilta varmistus ;)

Onhan se sellainen koko perheen oma räsynukke <3 Kuva ei kyllä ole ajantasalla, mutta josko jo ensi postauksessa nähtäisiin ihan ajankohtaisia kuvia. Mitäs menin lupaamaan kuvia, nyt ne ovat vanhoja kaikki! 

En tiedä kuinka olikin mahdollista, että meillä sattui käymään Aavaakin pienempi koira kylässä. Kyseessä on vajaa 9 vkon ikäinen mäyräkoiramix. Hieman piti omistajaa sättiä rokotuksista ja antaa muutakin valistusta, sillä pieni pentu on vielä melko voimaton ulkoisia pöpöjä kohtaan, ja noin vain toi sen meille, ei ollut vielä edes rokotuksia saanut.

Noo, mutta olihan se söpö! Tosi temperamenttinen tosin. Neuvoin olla antamatta periksi pennulle, sillä näin, että omistaja oli hieman pehmoinen kovaa pentua kohtaan. Neuvoissani pyrin olemaan aina sillä linjalla, että vastaan jos kysytään, ja korjaan vain jos toisen käsitys asiasta on täysin järjenvastainen. Ei kukaan tykkää ihmisestä, joka koko ajan päällepäsmäröi ja vaahtoaa asioista! Sellainen saa toisen tuntemaan olonsa tyhmäksi ja saattaa kokea mosien käytöksen jopa uhkaavana, ja ihmiset eivät halua tuntea oloaan tyhmäksi tai uhatuksi.

No, asiasta toiseen. Vielä puhelimellani napattu kuva tammi-helmikuun pakkasilta, koulusta kotiin tullessa. Meri-Lapissa asuessani aina kaipasin "aakeeta laakeeta", jolla silmät oikeasti lepäsivät, rentoutuivat. Täällä sitä riittää ihailtavaksi ihan päivittäin, kiitos luojalle siitä. 

Toinen kuva on samalta viikolta, mutta lenkkipolulta.

Mielestäni aina ei tarvitse hifistellä kuvakulmilla, kameramerkeillä et ceteraa et ceteraa, vaan joskus tulee vain tilaisuus saada hyvä kuva, koska kuvattava on perfecto.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin I rest my case ja toivotan kaikille ihanaa, lämmintä viikonloppua ja palataan jälleen ensi viikolla viimeistään asiaan!

ADIOOS!

Sain ystävältäni Unkarin tuliaisina ison kasan siemeniä, eksoottisista ihan tuttuihin lajeihin. Mielenkiinnolla odotellaankin nyt, että kuinka pitkälle kantaa vesimelonin kasvu Suomen maassa! Ostimme mieheni kanssa entisen hammaslääkäritalon suuret ikkunat, joista ajattelimme väsätä jonkinmoisen kasvihuoneen, siitä saatte kuvaa, kuten myös taimista.

Muutenkin olen tullut huomanneeksi, että olen ollut varsin tylsää luettavaa pelkillä kirjoituksillani, joten yritetään tämän kevätauringon alta yltää kameran taaksekin "himppu" enempi ;) 

Sitten, kesätöistä. Tein niinkin radikaalin ratkaisun, että päätin lakata onkimasta. Matoa on laiteltu koukkuun mutta kun ei vain syö... Täytyykö heittäytyä vanhanaikaiseksi ja syyttää lamaa? Taloustilannetta? 

Tiedä häntä, mutta minä päätin hakea TOIMINIMEÄ! Nyt saa taputtaa! Hurrata! Katsotaan mihin asti päästään, eihän se ota jos ei annakaan ja niin edelleen. Haaveilen pienimuotoisen kahvilan pyörittämisestä noin kuukauden, korkeintaan kahden ajan. Lisäksi olen makustellut muutakin, mutta en rohkene etukäteen paljastaa kaikkia ässiä hihasta, jään pian nuolemaan näppejäni ;) Paljastellaan sitä mukaa kun asiat tapahtuu varmasti!

Varmasta puheen ollen, olen saanut tiputettua 9,5 kg kahdessa kuukaudessa! Ihana kevät siis kaikin puolin. Hiihtoloma tosin toi pieniä taka-askeleita, mutta sallein sen itselleni, ja tällä viikolla otetaan nekin grammat takaisin kuriin. 

Kaiken kaikkiaan mullistusten, ihanien unelmien pyörittelyn ja kevätauringon paistattelun aikaa siis luvassa. Toivottavasti teilläkin on luvassa jotain ihanaa mitä makustella ja mistä nauttia! 

Ah, palataanhan pian positiivisissa merkeissä asiaan? 

Olen lähetellyt työpaikkahakemuksia sekä sähköposteja, miettinyt eri yrittäjyysideoita ja niiden toteuttamiskelpoisuuksia, haaveillut ja toivonut, melkeinpä rukoillut että jotain jostain jotenkin kuuluisi! 

Työnhaku on kuin kaivosta kalastamista, varsinkin pienessä kaupungissa. En ihmeemmin pidä työmatkoista, mutta siitäkin on pitänyt joustaa, jotta on voinut laajentaa hakualuettaan. Pitäisi olla niitä kuuluisia suhteita. Niillähän minä olen päässyt edellisiinkin työpaikkoihinikin. Ne nyt vain sattuivat olemaan ihan eri alan hommia kuin ne, mitä nyt haen. 

Toivotaan, että edes yhdestä hakemuksesta tärppäisi... 

Yrittäjyydestä mietein lähinnä pienimuotoista, pop-up -tyyppistä kahvila-jäätelökioskia, mutta kaikki on niin kallista, enkä näe järkeä ottaa yli tuhannen euron lainaa sellaiselle, josta en ole edes varma saanko sen vertaa revittyä voittoa, että lainan otto kannattaisi. Liekkö sitäkään tässä talousahdingossa saisin. 

En tiedä, alkaa omakin mielikuvitus loppua näiden työllistymisideoiden keskellä. Täysipäiväseksi opiskelijaksi en aio kesäksi jäädä. Tauko on paikallaan tästäkin sivistämistestä, vaikka opiskelusta pidänkin. Kohtuus kaikessa! :)

Enkä aio myöskään mennä enää grillille tai jäätelöntekoon. Enkä kaupan kassalle. Tähän olen saanut myös mieheni siunauksen, sillä hän on nähnyt minut siinä ahdingossa, minkä fyysinen työ sekä huono palkka fyysisyyteen verrattuna minulle on aiheuttanut. Onnekseni minulla on täysi tuki päätöksilleni edes kotonani. 

ELÄMÄNTAPAMUUTOKSESTA

Paino jatkaa edelleen tasaista laskuaan, ja voin olla itsestäni ylpeä. Pikkuisen kirpaisi, kun sain ystäväni vierailulle kolmeksi päiväksi, ja tämä tiesi taukoa urheilusta. Pidin kuitenkin tiukasti kiinni ruokavaliostani, eikä paino päässyt nousemaan. Ihan tammikuun tasolle en usko pääseväni painonpudotuksessani, mutta toiveikas olen silti. Tällä hetkellä kymmenen kilon kokonaispudotukseen on enää matkaa kaksi kiloa!

Olen lisännyt ruokavaliooni viimeksi pähkinät, sillä hyviä rasvoja tarvitaan! Syön muutoin ruokani rasvatta, ja erittäin paljon kasviksilla höystettynä. 

Raskausmahoista sen verran, että viime yönä katsoimme liikalihavuuteen painotetun Embarrassing Bodies -jakson, ja kyllä kävi kipeää. Eräskin äiti valitti löysää vatsaansa lääkärissä, ja itselleni tuli sellainen olo, että tuo haluaa vain leikkauttaa ylimääräisen nahan pois. Olin helpottunut, kun lääkäri käski ensin laihtua ihannepainoonsa, ja mikäli vatsa ei litistyisi normaalisti, voitaisiin harkita kiristystä kirurgisesti. Kyllä ärsytti! Laiskuus on kyllä niiiiin uusi kansantauti! Itse lihoin raskausaikanani jonkun 20 kiloa, sen lisäksi, että olin jo ennen raskautta hieman pyöreä. 

Imettämällä, säännöllisellä liikunnalla, tahdolla ja ruokavaliomuutoksilla puristin n. 35 kiloa pois. Eikä maksanut mitään, vaan lenkkeilemällä ja jätettyäni herkut pois oikeastaan säästin useamman kympin viikossa. Ei terveellisyyden tarvitse käydä aina kukkarolle!

Painotan edelleen, mikäli mielit hoikistua ja voida kokonaisvaltaisesti hyvin koko loppuelämäsi ajan, sinun tulee tehdä koko loppuelämän kestävä elämäntapamuutos. 

Ihanaa, nautinnollista kevään odotusta kaikille!

Vaikka sanotaankin, että kaikki työkokemus on tulevaisuuden kannalta eduksi, en itse asettuisi tuon lauseen taakse. Olen hirvittävän pettynyt työkokemukseeni läheisen paikkakunnan grillillä. Se ei valitettavasti ole tuonut minulle työtodistuksesta huolimatta parempaa palkkaa tahi korkeampaa virkaa, missään työpaikassani. Kadun sitä, että kulutin yläasteikäni grillillä rasvalle haisten, kun luokkatoverit harrastivat ja kulkivat leireillä. Palkkani maksettiin myös jatkuvasti väärin, ja muutamaan otteeseen alkoivat jo tuolloin ranteeni paukkua. Myöhemmin kärsin jännetupintulehduksista molemmissa ranteissani. Yhä edelleenkään en kulje ulkona alle kymmenen asteen lämpötiloissa ilman hanskoja, sillä kädet ovat todella arat kylmälle. 

Työkokemuksistani voin listata, että olen työskennellyt päivittäistavarakaupassa, kahdessa eri grillissä, paikallislehdissä, pienellä maatilalla jäätelönvalmistajana sekä eräänlaisessa antiikkiliikkeessä myyjänä. 

Koulutusta minulla on peruskoulun lisäksi lukiosta vuoden verran opintoja, media-assistentin ammatti, yrittäjän ammattitutkinto ja tällä hetkelläkin opiskelen, tradenomiksi. 

Muita lyhyitä koulutuksia ovat hygieniapassi sekä koiran kasvattajan peruskurssi. 

Lisäksi minulla on kohta kuuden vuoden kokemus äitiydestä, ja suurin osa tutkinnoistani, opiskeluistani sekä töistäni olen suorittanut äitinä. 

Silti tuntuu, että valitettavasti töitä ei ole. Eikö ole hassua, että olen jaksanut opiskella, työskennellä sekä kasvattaa lastani, mutta en silti tunnu saavan jalkaani oven väliin? Kaikkein mieluiten aloittaisin yrityksen, mutta mistä pääoma? Ideoita kyllä on, se, että mikä niistä olisi toteuttamiskelpoinen, onkin toinen juttu. 

Työskentelyluonteeltani olen ensisijaisesti yrittäjä. En pidä siitä, että minua komennetaan, valvotaan ja käsketään jatkuvasti. Olenkin aina töissäni pyrkinyt oppimaan asiat juurta jaksaen oikein ja mahdollisimman pian, jotta saisin jatkaa työskentelyäni rauhassa. Siitä olenkin saanut aina kiitosta.

Suurimman kiitoksen tämänhetkisistä työkokemuksistani annan tilajäätelölle. Siellä sain tuta ensimmäisen kerran arvostuksen, kunnioituken sekä ihanan ilmapiirin. Vaikka työskentelin lähinnä yksin, ollen vastuussa koko jäätelönvalmistusprosessista, koin olevani tärkeä. Se tunne oli varsin huumaava, vaikka työ olikin ajoittain todella raskasta. Minua kuunneltiin ja minäkin kuuntelin.

Vaikka en niinkään pitänyt työnkuvastani, pidin yrittäjäparista sekä meidän välisestä työsuhteestamme sekä sen toimivuudesta niin paljon, että halusin mennä töihin joka päivä. Jos löydätte, tai jo olette sellaisessa työssä, arvostakaa työpaikkaanne. Moni ei pääse tilanteeseen, jossa työilmapiiri olisi niin hyvä, että se kattaisi jopa työn huonompia puolia. Itse lähdin tilajäätelöltä opiskellakseni, ja noustakseni "urallani", jos nyt näin pienellä paikkakunnalla uraa voi polkea. 

Muistakaa, että aina voi potkia itseään, ja vaatia itseltään, mutta työpaikka ei vaihdu itsestään. Kukaan ei todellakaan hae sinua kotoa, sinun on otettava ja lähestyttävä itse unelmaasi työn suhteen. Pidä itsesi näkyvillä ja erotu joukosta, ole sitä, mitä haluat ja haaveile rohkeasti. Opiskele lisää mikäli koulutuksesi ei riitä vastaamaan unelmiasi, eivät ne opinnot vie sinun elämältäsi sen enempää aikaa kuin huono työpaikkakaan. 

Vaikka en itse olekaan tyytyväinen työkokemuksiini, tiedänpähän ainakin, mitä en halua tulevaisuudessa tehdä. Tiedän, minne en halua palata, mutta myös mistä olen lähtenyt. Katkera ei saa olla, sillä tavalla ei tule kuin huonolle tuulelle, ja se jos joku on ajantuhlausta ja tunteiden haaskausta!

Ihana kevät koittaa pian, ja se jos joku saa ihmisiin energiaa! Käyttäkäämme se virta hyväksemme, josko se ovi uusille urille kevättuulessa avautuisi...

Ihmettelenkin nyt vain, että miksi joku näännyttäisi itseään hoikistuakseen? Terveys on sellainen asia, että sinulla joko on sitä, tai sitten ei. Sen kanssa leikkiminen on vaarallista! Voin vain kuvitella kuinka idiootilta esim. reumasta kärsivästä voi tuntua, kun toinen leikkii terveydellään vain hoikistuakseen ja "näyttääkseen" hyvältä. Tällaiseen "näännyttäjään" törmäsin vastikään omassa Facebookissani!

Olin järkyttynyt! Tyttö oli päättänyt hoikistua, ja ainoa mitä oli keksinyt, oli tiukentaa syömistä. No, olihan sitä painoa ihan näkyvästi lähtenyt, mutta hyvänen aika millä keinolla! "Syön alle 1 000 kaloria päivässä, niin helppoa se on!" Moni "ystävä" oli vielä mennyt kehumaan tuloksista, pah! Yksi järkevä oli sitten valistanut, että ymmärräthän, että tuollainen on vaarallista kehollesi, ja että saatat vahingoittaa itseäsi. Et sinä hyvä ihminen voi katkoa ruokaympyrästäsi ravinteita!

Valitettavasti nykymaailma on niin täynnä pikaruokaa, pikaelämää ja pikadieettejä, että kuvittelemme pika-sanan olevan pakollista kaikkeen, jotta se toimii ja onnistuu. Muistakaa hyvät kanssaihmiset, että me olemme luontoeläin lajinimeltämme ihmisiä, ja kuten koirakin, ihminenkin tarvitsee proteiineja, hiilihydraatteja, vitamiineja, kivennäisaineita, rautaa etc. etc. 

Ette te ole mitään robotteja! 

Voinen olettaa, että mikäli omistat koiran, syötät sille kuivaruokaa, jota pidät "laadukkaana", eli ravintoa, jossa on kaikki ne ravintoaineet, mitä koira tarvitsee pysyäkseen terveenä ja elääkseen pitkään. Oletko miettinyt, sisältääkö oma ravintosi yhtäläiset määrät ravintoaineita, mitä tarvitset pysyäksesi terveenä ja elääksesi pitkään?

En tietenkään tarkoita, että meidän ihmisten tulisi aloittaa koiranruokadieetti, vaan vertaan vain yksinkertaisesti kahta asiaa. Syökö koirasi paremmin kuin sinä?

Minun mottoni ravinnon suhteen on, että mitä vähempi kemikaaleja, sen parempi. Ihan täysin en allekirjoita silti luomuakaan. Toki olen oman dieettini puolesta puhuja, mutta sallittakoon se minulle sanavapaassa maassamme. 

Ei hoikistumiseen ja kestävään hyvänolontunteeseen ole oikopolkuja, ne tulevat koulussa opetetuin tavoin: OIKEA ruokavalio ja LIIKUNTA. Valitettavasti. Ilman pika-linkkejä. Mikäli mielit pysyväsi terveenä vuosia, olevasi onnellinen vuosia, sinun täytyy vain yksinkertaisesti tarkistaa ruokavaliosi ja lisätä liikuntaa, loppuelämäksesi ajan.

Miksi me ihmiset tuppaamme kuvittelemaan, että hoikistuminen on mahdollista vain jonkin vaikean ravinto-oppaan ja liikuntapäiväkirjan avulla? Miksi siitä pitää ottaa niin kauheat paineet, jolloin romahtaminen ja lipsuminen on helpompaa?

Omasta elämäntapamuutoksestani voin sanoa, että en ole katunut päivääkään. Illalla on väsy kun sänkyyn kaatuu, eivätkä huolet ja murheetkaan ole enää niin mahdottomia, kun on kokonaisvaltaisesti parempi olo. Jaksan opiskellakin paljon paremmin, enkä väsy ja kiukustu kuin ennen. 

Liikunnasta voin neuvoa vain sen, että löydä ja tee sitä, mistä pidät. Itse lenkkeilen ja käyn kuntosalilla. Puran pahaa oloa liikunnan avulla, kun joku nyppii, käyn lenkillä tai salilla. Ruoan suhteen olen vasta alkutekijöissä, mutta kehotan syömään vähärasvaista (myös rypsit ja rapsit ovat rasvaa!) ja mahdollisimman vähäprosessoitua ruokaa. Suosin tuoreita kasviksia sekä E-koodittomia, kemikaalittomia säilykkeitä. 

Koulun alkua ehti odottaa melkein viikkotolkulla, ennenkuin sen tuttuun ympäristöön pääsi jälleen tänään takaisin. Onnekseni tämä jakso alkoi yritysviestinnän opinnoilla, jossa saimme tehtäväksemme kirjoittaa blogiin. No, minähän kirjoitan, ja oikeinkin mielelläni!

Tehtävänä oli kirjoittaa Joulusta. Näin Jouluihmisenä on ehkä hieman hankala kirjoittaa yhtäkkisesti hyvin selkeäsisältöistä tekstiä, sillä aihe on minulle läheinen ja yleisestikin suomalaisten perinteiden myötä laaja. Joulu on paitsi ensisijaisesti alkujaan uskonnollinen tapahtuma, mutta nykyajan modernissa yhteiskunnassa hyvin kaupallinen tapahtuma, valitettavasti. Toki se ruokkii monen yrittäjän suita, mutta helposti sen kaiken ostohumun keskellä unohtaa mikä siinä Joulussa oikeastaan on tärkeintä. Minulle Joulussa tärkeintä on perhe, yhdessäolo ja rauha.

Lomalla ehdin onnekseni nauttia kaikkea tuota, mutta vielä silauksella ystäviä. Onnekseni niitä on, sillä näin pienperheellisenä, minimaalisella sukulaismäärällä ystävätkin ovat perhettäni. Henkinen hyvinvointi on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia, ja jos ei ystäviä olisi lomalla tapaillut, niin koskas sitten?

Joulu 2013 oli hirvittävän merkittävä meidän pienelle perheelle myös siinä mielessä, että se oli ensimmäinen laatuaan, jonka vietimme ruokineen kaikkineen omassa kodissa, tai no vuokratussa mutta itse remontoidussa. Ruokapuoli olisi jäänyt toteutumatta, mikäli en olisi voittanut paikallisesta bingosta kuutisenkiloista kinkkua, kiitokset siitä vielä kerran! Moukan tuurilla saimme kinkun paistettua jopa paremmin kuin appiukko, joka hieman kateellisena maisteli meidän paistomme aikaansaamisia.

Hieman jäi jälkeenpäin harmittamaan, että minun ja puolisoni osalta piti Joulun aika sairastaa. Onneksi ei mitään kuumetta, mikä olisi nielaissut vuorokaudesta suurimman osan sängyn pohjalla. Sitäkin kipeämpi oli kuitenkin niskalihaksen revähdys, miehen aivoverenvuotoepäilys (joka jatkuu edelleen) sekä moninkertaiset kaatumiset kusiluikkaalla, minkä vuoksi oli mustia silmiä, kipeitä lonkkia sekä ruhjeutuneita käsiä.

No, tästäkin selvittiin, Joulusta selvittiin. Taas saadaan muutama kuukausi viettää vailla Joulun häivää.

Lupauksenkin annoin, ensimmäisen laatuaan uudelle vuodelle, ja sitä lupausta on nyt viikko vietetty, ja eteenpäin mennään! Tosin nythän se vasta koitos alkaa, kun arki alkaa tosissaan pyöriä, noita kahdeksan aamuja oli tullut ihan kiitettävästi lukujärjestykseen. Lupauksenihan oli, että jätän kaiken herkun pois, keskityn syömisiini ja alan harrastaa jotain liikuntaa säännöllisesti.

En olisi koskaan uskonut, että se voisi olla näin helppoa, siis herkkulakko. Viikkoon en ole syönyt, ja mitä enempi päiviä mennään tai on jo menty eteenpäin, sitä vähempi on tehnyt mielikään. Harmittavasti mystinen yskä-päänsärkyvihlonta-mikälie-hiemanviittaaflunssaan-tauti ei päästä vielä salille, mutta ehkä se onkin ihan hyvä keskittyä ensin laittamaan ruokapuoli kuntoon, ja sitten antautua saliliikunnan puoleen.

Kaiken kaikkiaan Joulusta jäi hyvin rentoutunut mieli, kaikin puolin, vaikka se rentoutus alkoikin jo hieman sapettaa, kun ei sille tahtonut tulla loppua.

Tätä lausetta miettimällä on tämä alkanut vuosi kulkenut. Lautasella ovat pyörineet:

tonnikala, tomaatti, kurkku, kana, kaalikeitto, raejuusto, kananmuna, bataatti, ananas

eli yksinkertainen, mahdollisimman vähän laitosprosessoitu ruoka-aine. Leipä on nyt taaksejäänyttä, on ollut jo viikkoja. Aikaisemminhan lupasin vähentää sitä, ja nyt se on jäänyt kokonaan pois ;)

Valitettavasti kurkku-nuhatauti ei anna vielä periksi lähteä salille, mikä harmittaa hirveästi! Ensi viikolla on siis luvassa verta, hikeä ja kyyneliä, kun yhtäaikaa on käytävä koulua, liikkua ja huolehtia ravinnosta.

Aikaisemmin olen syönyt miten sattuun, loman aikana saattoi mennä niin, että söin ensimmäisen kerran päivän aikana vasta puolen päivän jälkeen, ja tästä seuraavan kerran sitten seitsemältä illalla (!!!). Nii-in! Voitte kuvitella millä mallilla oltiin yöllä, kun kaikki pakollinen tekeminen oli tehty ja jääkaappi näkyi suoraan olohuoneen sohvalle! No yösyönniksihän se meni, ja ihan pahimmasta päästä. Kinkut, laatikot, suklaat, kaikki meni kurkusta alas vielä puolen yön jälkeenkin!

No, nyt on sitten täytynyt yrittää paitsi kääntää omaa nukkumarytmiä, myös ruokarytmiä. Mikäli mielin laihtua, en voi syödä moisella tavalla.

Otin tuoreruoan rinnalle Naturdietin mansikka-vanilja-smoothien, ja täytyy todeta, että ensimmäinen erä ei oikein vakuuttanut... Ohjeessa sanottiin, että 2-3 dl kylmää vettä, mutta minä suosittelen 2 dl kylmää vettä ja alkuun pirusti jäitä, jotta sen saa juotua ennenkuin se jäähtyy, ja jonka jälkeen se maistuu IHAN järkyttävälle! Teollista on kyllä todella, onneksi en ole millään täysnutrauskuurilla, ja te jotka olette, käy sääliksi! Tsemppiä siihen!

Minun tarkoitukseni onkin korvata vain osa, korkeintaan kaksi ateriaa päivässä tuolla smoothiella. Iltapala olisi se ideaalisin, mutta en vielä näin alkuun ole rohjennut jättää kaikkia hedelmiä, tonnikalaa ja raejuustoa sen vuoksi pois, joten se saa toistaiseksi korvata päivällisen. Katsotaan asiaa paremmin huomenna, josko oma fyysinen kunto antaisi jo edes lenkille periksi. Ehkä siitä saisi skarppia jättää illalla täyden lautasen pois, ja smoothien tilalle.

Niin, ja koska olen tarkka kehoni tasapainosta, hankin laihdutuksen rinnalle lisäksi CLA:ta ja magnesiumia. CLA ilmeisesti tehostaa laihdutusta, ja magnesium tunnetusti auttaa lihaksia, sydäntä ja hermostoa toimimaan normaalisti. 

Katsotaan, mihin asti pääsen! Punnitus nyt on jäänyt tekemättä, mutta josko näin viikonlopun aikaan saisi senkin aikaiseksi. 

Tsemppiä kanssalaihduttajille!

Unessa olin synnyinseuduillani, eräässä hiekkatieristeyksessä. Isäni oli ryhtynyt myymään maatalouskoneita, ja minä menin tutustumiskäynnille. Isä halusi näyttää minulle jotain jostain aitauksesta, jossa sijaitsi punainen, lavoista tehty risainen taso/pöytä. Isä seisoi selin minuun, ja hän oli täysin keskittynyt pöydän tavaroihin. Aivan isän vieressä oli toinen, katoksella katettu taso/pöytä, jolla seisoi bouvierin pentu, sellainen puolivuotias vesseli, joka on siis jo hieman kasvanut ja turkki edelleen vaalea (vanhemmuuttaan bouvierit tummenevat ja menettävät yleensä turkkinsa ruskeuden vuoden iän jälkeen).

Koin heti sellaisen hellyyden pentua kohtaan ja halusin helliä sitä, ja se hyppäsikin pöydältä luokseni häntä heiluen, iloisesti.

Paijasin koiraa  hetken, kunnes yhtäkkiä se puri minua. Tommasin koiraa kiinni leuoista, sillä se kohdisti purentansa päähäni, ja pyrin vetämään leukoja auki. Mitä kovempaa vedin, sitä kovempaa koira painautui minua vasten ja puri takaisin. Sen hampaat olivat ulospäin suuntautuneet ja osat hämärästi kierojakin jopa. Hampaat vääntyivät siinä missä minä väänsin. Heräsin siihen kauhuun sitten hikisenä, kuten painajaisissa yleensä, eihän niitä viileässä näe, painajaisia nimittäin.

Luin netistä sitten suden ja koiran tulkintaa unessa, ja sudessa kyse on unennäkijän sisäisistä voimista, itsenäisyydestä ja itsensä toteuttamisesta. Koira taasen merkitsee uskollisuutta ja opastusta, vahvoja arvoja ja eteenpäin vieviä myönteisiä arvoja. Niin, siksi liitän suden tähän, koska bouvierinpentu muuttui purressaan minua mielestäni sudeksi. Pentu se ei enää ollut, vaan jokin villi olio, joka mystisesti tunsi tarvetta nujertaa minut, mutta minä en voinut antaa periksi.

Luonteeltani olenkin melko vahva, ja katson virheitä suoraan silmiin, jotta ne voitaisiin käsitellä, ymmärtää, ottaa opiksi ja jättää taakse. Tällainen ominaisuus on mielestäni tärkeää henkilölle itselleen sekä myös työelämässä, mikäli mielii työhön, jossa on mahdollisuus itse vaikuttaa työhönsä.

Koen unen jotenkin tulkintana siitä, että olen kasvanut henkisesti kuluneen vuoden aikana. Viime viikolla tein myös päätöksen, että ensimmäisen kerran eläissäni lupaan jotain uudeksi vuodeksi. Lupasin itselleni terveemmän elämän. Salikortti saa korvata sokeririippuvuuteni tammikuussa.

Jännityksellä odotan, mitä unen susikoira-koirasusi minulle vielä kertoo, mutta josko nyt ensin jännitetään, kuinka siellä salilla pärjätään, ja kuinka monta kaloria tullee poltettua.

Tsemppiä kaikille uuteen vuoteen, ja pitäkää toisistanne huolta!