Sanotaanko näin, että toisille syöminen on välttämätöntä elääkseen, minulle ne ovat koirat. En voisi kuvitella eläväni ilman niitä. En elä kuitenkaan koirilleni, vaan elän niiden kanssa elämääni. Yläasteaikoina kulutin murrosikääni agilitykursseilla ja koiranäyttelyissä, siinä missä muut hyppäsivät pussikaljoilla ja karkureissuilla. Vaikka varsinkin minulla olisi ollut kaikki oikeus maailmassa kapinoida ja rellestää, purin pahaa oloa harrastuksiin ja noihin nelijalkaisiin ystäviini. Kun tuli riitaa äidin kanssa, juoksin raivoissani koiran kopin katolle ja istuin siellä koirani kanssa kunnes alkoi hämärtää. 

Olen aina halunnut oman kennelnimen. Se on samalla myös yritys, Y-tunnuksella toimiva kokonaisuus, joka on alv-velvollinen ja antaa pienen haisun siitä, mitä yrittäminen voi pienimmillään olla. Näin opiskelujen ohella oman kennelnimen anominen on tullut yhä useammin mieleen, aikaa kun jää muullekin kuin pelkälle koululle, mutta ei kuitenkaan töille asti. Silloin, kun pyörin vielä bouviereiden kanssa agikentillä ja näyttelykehissä, haaveilin kennelnimestä Black shadow's, sillä se kuvasi hienosti näiden suurten, sydäntämurskaavien otusten luonnetta ja olemusta, ulkonäöstä puhumattakaan.

Nyt se ei enää kuitenkaan sovi kennelnimeksi, sillä en aio bouviereita alkaa kasvattamaan. Kotona kanssamme kasvava käppänätyttönen taas on voittanut sydämemme puolelleen, ja ajattelimmekin, että tasapainoisen luonteensa vuoksi tyttö olisi varmasti erinomainen ensiäiti meidän kennelimme ensipentueelle. 

Aivan yllättäen rupesin siis täyttelemään kasvattaja-anomusta, kunnes pysähdyin kolmen tyhjän viivan kohdalle, johon olisi pitänyt se hieno, ytimekäs nimi antaa. Tässä sitä nyt sitten mietitään, koko loppuelämän nimeä omalle kennelilleni.