Päivän mietelause. Tein sen virheen, että menin laskemaan laskut yhteen ja ynnäämään tulot, eikä näiden keskinäinen erotus hyvältä vaikuttanut. Niinpä kyselläänkin nyt, että kuinka pitkälle se penni oikein venyy?

En tiedä, mutta kyllä meidän täytyy jotain taikureita olla, kun ei vielä konkurssissa olla...

No, onnea arkeen, sillä olen ensi viikolla menossa keskustelemaan yrityslaina-asioista pankkiin ;) Ehkä pitkäaikainen toiveeni vielä joskus toteutuu, ja minusta todellakin tulisi yrittäjä! 

Hirvittävän jännittävää aikaa! Kolme iltaa olen kuluttanut koulupäivien lisäksi pohtimalla investointeja, ostoja sekä kartoittamalla tarkkaa liikeideaa. Kävimpä jo katsastamassa yhden liiketilankin. Katsotaan ;)

SWOT-analyysit, liikeidean kartoituslomakkeet sekä kriittisen pisteen laskelmat ovat tulleet jo vähän turhankin suureksi osaksi päivääni viime aikoina, ja siitä syystä päätin pyhittää tämän perjantai-illan tyttärelleni. Olenhan jokatapauksessa ensisijaisesti perheenäiti ja puoliso. Perhe ensin! 

Oman yrityksen perustamisen tiimellyksessä olen tullut usein miettineeksi, että kuinka suuri osa yrityksen menestystä on yrittäjän oma panos. Onhan totta, että niitäkin on, jotka kituuttavat yrityksessään vaikka tienestiä ei tule, vaan yritys syö yrittäjäänsä. Harmillista sinänsä, että tällaisissa tilanteissa tilanne ei ruoki kumpaakaan. Väsyneenä ja uupuneena ei yleensä tule huomanneeksi sitä kuuluisaa "elefanttia olohuoneessa." Sitten on myös niitä ääripäitä, jotka eivät juuri ole tikku ristiin laittaneet yrityksensä eteen, vaan pikkaisen tönäisseet liikkeelle jonka jälkeen iso sijoittaja on käynyt korjaamassa sadon. 

Kadehdin tietyllä tavalla tuollaista jälkimmäistä tapaa, enkä nyt halua maalata itseäni kusipääksi. Vaikka eihän se kusipäisyyttä ole, jos toinen tienaa rehellisesti omalla ideallaan miljoonia. Se on vain sinun kateuttasi. 

Salainen haaveeni olisi, että keksisin sellaisen liikeidean, jolla ei tarvitsisi itseään polttaa loppuun. Toivoisin niin kovin, että minulle suotaisiin kyky yrittää menestyksekkäästi. Itseään kun on kovin hankala arvioida yrittäjänä etukäteen. Ei auta kuin heittää viitta niskaan ja yrittää lentää, koska sitähän se yrittäminen on. 

KOIRAMAISTA TOIMINTAA

Toinen mainittava tapahtuma meidän perheessä on Aava ja sen turkki. Meillä ollaan ryhdytty rullaajiksi, ja alkaa näyttää siltä, että vieläpä ihan menestyksekkäästi! Ensimmäiset kerrokset jo pilkistävät pitkän kasvan alta. Ihanaa! 

Meidänhän on tarkoitus teettää tytöllä pentuja syksyn juoksuista, ja niitä ajatellen täytyy kesä koittaa viettää näyttelykehissä, jotta saataisiin varmistettua neitin ulkonäkökysymykset. Tietenkin kotiväen mielestä koira on täys kymppi sekä koko universumin muotovalio, mutta täytynee hakea asialle vielä muutamalta tuomarilta varmistus ;)

Onhan se sellainen koko perheen oma räsynukke <3 Kuva ei kyllä ole ajantasalla, mutta josko jo ensi postauksessa nähtäisiin ihan ajankohtaisia kuvia. Mitäs menin lupaamaan kuvia, nyt ne ovat vanhoja kaikki! 

En tiedä kuinka olikin mahdollista, että meillä sattui käymään Aavaakin pienempi koira kylässä. Kyseessä on vajaa 9 vkon ikäinen mäyräkoiramix. Hieman piti omistajaa sättiä rokotuksista ja antaa muutakin valistusta, sillä pieni pentu on vielä melko voimaton ulkoisia pöpöjä kohtaan, ja noin vain toi sen meille, ei ollut vielä edes rokotuksia saanut.

Noo, mutta olihan se söpö! Tosi temperamenttinen tosin. Neuvoin olla antamatta periksi pennulle, sillä näin, että omistaja oli hieman pehmoinen kovaa pentua kohtaan. Neuvoissani pyrin olemaan aina sillä linjalla, että vastaan jos kysytään, ja korjaan vain jos toisen käsitys asiasta on täysin järjenvastainen. Ei kukaan tykkää ihmisestä, joka koko ajan päällepäsmäröi ja vaahtoaa asioista! Sellainen saa toisen tuntemaan olonsa tyhmäksi ja saattaa kokea mosien käytöksen jopa uhkaavana, ja ihmiset eivät halua tuntea oloaan tyhmäksi tai uhatuksi.

No, asiasta toiseen. Vielä puhelimellani napattu kuva tammi-helmikuun pakkasilta, koulusta kotiin tullessa. Meri-Lapissa asuessani aina kaipasin "aakeeta laakeeta", jolla silmät oikeasti lepäsivät, rentoutuivat. Täällä sitä riittää ihailtavaksi ihan päivittäin, kiitos luojalle siitä. 

Toinen kuva on samalta viikolta, mutta lenkkipolulta.

Mielestäni aina ei tarvitse hifistellä kuvakulmilla, kameramerkeillä et ceteraa et ceteraa, vaan joskus tulee vain tilaisuus saada hyvä kuva, koska kuvattava on perfecto.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin I rest my case ja toivotan kaikille ihanaa, lämmintä viikonloppua ja palataan jälleen ensi viikolla viimeistään asiaan!

ADIOOS!